Seuraa meitä somessa: Facebook / Forssan Rotaryklubi
Klubin menestystarinat
Klubista on toimitettu Suomen Rotaryn sivuille menestystarinat, jotka voit lukea myös klubin blogista. Suomen Rotaryn sivut: http://www.rotary.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=287&Itemid=339
Heijastinliivit ekaluokkalaisille
Forssan Rotaryklubi on hakenut piiriltä apurahaa turvatakseen ekaluokkalaisten koulumatkat. Apuraha myönnettiin hyvään tarkoitukseen ja ekaluokkalaisille tilattiin yhteensä 415 heijastinliiviä. Jakopäiväksi sovittiin 1.10. Myös toinen paikallinen palvelujärjestö Lions Kuha oli samalla asialla liikkeellä ja jakoi viikkoa ennen forssalaisille ekaluokkalaisille heijastinliivit. Koska klubissa oli päätetty jakaa koko Forssan seudun eli Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kouluihin, pidimme päätöksestä siten kiinni, että ympäristökuntiin jaettiin liivit ja Forssan koulujen osuus jää odottamaan ensi vuotta. Seudullisuus on meistä tärkeää, sillä jäseniämme tulee myös mpäristökunnista, ei ainoastaan Forssasta.
Ajankohtaista -sivulla on tarinaa ja h-hetkiä ekaluokkalaisten liivitempauksesta. Alla kuvassa Ypäjän Perttulan koulun ekaluokkalaiset liiveineen.
Ajankohtaista -sivulla on tarinaa ja h-hetkiä ekaluokkalaisten liivitempauksesta. Alla kuvassa Ypäjän Perttulan koulun ekaluokkalaiset liiveineen.
Polio Project
After 20 years of hard work, Rotary and its partners are on the brink of eradicating this tenacious disease, but a strong push is needed now to root it out once and for all. It is a window of opportunity of historic proportions.
Your contribution will help Rotary raise $200 million to match $355 million in challenge grants received from the Bill & Melinda Gates Foundation. The resulting $555 million will directly support immunization campaigns in developing countries, where polio continues to infect and paralyze children, robbing them of their futures and compounding the hardships faced by their families.
As long as polio threatens even one child anywhere in the world, children everywhere remain at risk. The stakes are that high.

KENIA PROJEKTI
PRO KENIA yhdistys perustettu
Pro Kenian perustajat ovat Pentti Aspila, Tero Julkunen, Hannu Korhonen, Jaakko Kuusinen ja Wilson Kirwa. Yhdistyksen tavoitteena on erityisesti tukea Keniassa apua tarvitsevia lapsia ja nuoria. Lue lisää yhdistyksen nettisivuilta: www.prokenia.org
---------------------------------
Forssan Rotaryklubi ja Sepänhaan Rotaryklubi ovat yhdessä mukana Kenia-projektissa.
Hankkeen tavoite on:
* tukea kenialaisia Aninin ja Cheplaskein lukioita hyödyntämään tietotekniikkaa opetuksessa
* auttaa hyödyntämään opittuja taitoja kehittämishankkeissa, joissa opetetaan kehittämään kyläyhteisöjä kestävällä tavalla
* luoda aito vuorovaikutus suomalaisten koulujen kanssa ja auttaa oppilaita käymään läpi kulttuurimuutosta moderniin toimintatapaan ja edistää demokratiaprosessia
Hankkeen avaintulokset:
* kunnostetaan Aninin ja Cheplaskein lukioiden toimintaympäristö sellaiseksi, että niissä voidaan aloittaa IT-opetus
* Aninin ja Cheplaskein lukiot varustetaan tietokoneilla ja internetyhteyksillä
* koulutetaan opettajat ja oppilaat käyttämään tietokoneita tehokkaasti
* opetuksessa toteutetaan yhteisiä hankkeita suomalaisen ja kenialaisten koulujen välillä ja kenialaista opetusta integroidaan Forssan yhteislyseoon luodun opetusalustan pohjalta.
* yhteisten hankkeiden pohjalta tuotetaan opetusmateriaalia kenialaisiin kouluihin
* kulttuurien välinen toiminta otetaan osaksi kansainvälistämistavoitteita ja oppilaita Keniassa ja Suomessa opetetaan aitoon kansainväliseen toimintaan myös oppilasvaihdon kautta
Lue lisää ProKenian sivuilta: www.prokenia.org